maanantai 29. lokakuuta 2007

Thank You Secret Pal!


Kävin töiden jälkeen postissa noutamassa unohtuneen paketin, se tuntui mielestäni kovin painavalta ja mietinkin myikö Soctopus myös kiviä sukkien täytteeksi. Piipahdin kotosalla ennen kokoukseen menoa ja päätin avata paketin; mikä ihana pinkkien pakettien määrä minua odottikaan. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että olenkohan saanut vähintään parin ihmisen muistamiset. Ensimmäisestä paketista kuoriutui omenenvihreää sukkalankaa, jota lammaskin mielellään näyttää kutovan, lankapaketti oli solmittu silkkinauhalla ja nauhassa roikkui silmukkamerkki. Seuraavaksi avasin paketin painavimman osan, sieltä löytyi eukalyptuksen tuoksuista villanpesuainetta. Laatikon pohjalla oli vielä yksi paketti, raotin pakkausta varovasti, siellä oli sukkakirja, aivan uudenlainen sellainen. Äkkiseltään selattuna se antaa aivan uusia ideoita hyvin istuviin sukkiin, en ota sitä mukaan vielä marraskuun neuletapaamiseen, koska viivyn siellä vain hetken, mutta joulukuussa otan sen näytille, sen verran mukavalta se vaikuttaa. Olen aivan ihmeissäni näin valtavan paketin saatuani, en todellakaan odottanut näin isoa muistamista. KIITOS!

I picked up my forgotten parcel from post office after work, it was quite heavy so wondered if Soctopus also sold some rocks to fill socks with. I was at home for couple of minutes so I decided to open my packet, there were three pink packages in a box. First I thought that there must be spoilings for at least two persons in this packet. I opened the lightest packet first there was some apple green sock yarn in it, packet was tied with a pink silk ribbon and there was a stitchmarker hanging in the ribbon. Then I opened the heaviest part of the packet; it was Eucalyptus scented wool detergent. There was still something in my brown box; I opened pink paper very carefully and found a sock book in it. Sock book is very interesting I think I have to knit pair of socks from it quite soon. I will take it with me to Knitting meeting on December. I'm amazed at this packet I never imagined that I could get such a huge spoiling from someone I don't even know. THANK YOU!

PS. Minulle on tulossa rukki, onnistuin huutamaan Ebaysta itselleni käytetyn Louet S10-rukin, nyt vain odottelen postipoikaa.

Ps. I'm going to have a spinning wheel, I managed to win used Louet S10 from Ebay so now I'm just waiting for a postman.
Posted by Picasa

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Huolimaton neuloja Careless knitter


Olin eilen iltapäivällä ja illalla neulomassa Vaaka-tilkkuja Nukke- ja apupuputalkoissa. Paikalla oli tuttuja neulojia ja aivan uusia nukentekijätuttavuuksia. Kiitos emännälle järjestelyistä, tulen ehdottomasti mukaan myös helmikuisiin talkoisiin. Sain valmiiksi kaksi tilkkua (ensi vuoden tilkkunopeuskisaan tarvitaan siis vielä lisä harjoitusta) ja aloitin kolmannen. Aamulla sitten neuloin tilkkuani Late Lammasta odotellessa, kunnes huomasin, että olen tehnyt laskuvirheen ensimmäisellä kerroksella. Tilkku päätyy siis purkuun, sillä tuosta ei tule neliötä millään.

Yesterday I was at charity workshop and knitted two blocks for blankets. I started the third one and knitted it today while waiting for Shaun the Sheep to start then I noticed that I had made a mistake when I counted stitches so I have to frog it.


Kun sitten huolimattomuudesta puhutaan niin tämä neuloja on tolkuttoman huolimaton (ja epäsiisti). Sain siis torstaina Sny-paketin, samana päivänä postimies oli jättänyt minulle lapun saapuvasta paketista ja paketti ei voi olla kuin ulkomaan salaiselta ystävältä. Löysin kortin vasta tänään, kun siivotessani nostin lukematonta lehteä ja kortti putosi lattialle. Kyllä nyt hävettää, paketti ei olekaan ollut lontoolaisessa varastossa vaan ihan tuossa lähipostissa. Käyn hakemassa sen huomenna, mutta kuvaaminen ja blogaaminen jäävät tiistaille, sillä huomisillaksi on muuta ohjelmaa.


And speaking of carelessness I really am a careless person. I got my Finnish secret pal packet on Thursday and the same day postman had left me a notice for a parcel I'm quite sure that parcel is from my International secret pal. I found the notice today while I was doing some organizing at home and I picked up an unread newspaper, notice just fell to the floor. I really feel ashamed; packet is not in a warehouse in London it is in local post office. I definitely will pick it up tomorrow after work but I won't be at home early enough to photograph and blog about it.
Posted by Picasa

lauantai 27. lokakuuta 2007

Silkkiä snyltä Silk from Finnish secret pal


Mietin jo alkuviikosta, että tällä viikolla varmaankin saan salaista postia, alkaahan kuukausi olla jo lopuillaan. Torstaina tulin kotiin, avasin kotioven ja huomasin postimiehen pudottaneen minulle kauniin ruusukuoren. Hetken kuorta hypisteltyäni ja ravisteltuani, päätin ruokkia kissan ja riisua takin. Kun sitten ruoka oli kupissa, kissaa silitetty ja takki naulakossa oli aika raottaa kuorta. Avattuani kuoren silittelin aivan ihania silkkilankoja ja luin mukana tulleen kortin. Lanka on pehmeää, kovasti olen jo miettinyt mitä siitä tekisin. KIITOS Salainen ystäväni! Vielä on yksi kuukausi jäljellä, sitten saan tietää kuka on lähettänyt minulle toinen toistaan ihanampia yllätyksiä syksyn aikana. Ulkomaan salaisen ystävän paketti on jäänyt postilakon ansiosta jumiin varastoon, mutta minä odottelen rauhallisin mielin, kyllä se sieltä vielä tulee.

October is nearly over so at the beginning of this week I was quite sure that I will have some secret post this week. On Thursday I came home, when I opened the door I found a envelope with rose pattern on the floor. I weighted envelope on my hands and shook it lightly but then I decided to feed the cat and undress my coat. After feeding and cuddling the cat and undressing my coat I opened the envelope. There were two beautiful skeins of Debbie Bliss Pure Silk and card in the envelope. Yarn is so soft. THANK YOU my Finnish secret pal! There is only one month left until I know who has been spoiling me with such a wonderful yarns this autumn. Packet from my International secret pal is in warehouse because of postal strike but waiting for it very peacefully someday it arrives.


Viime aikoina olen neulonut salaisia hommia, joten kuvia tuotoksista ei ole tarjolla, itse asiassa unohdin kuvata viimeisimmän valmistuneen tuossa alkuviikosta ja nyt se on jo matkalla. Tänään iltapäivällä lähden Apupupu-, nukke- ja tilkku-talkoisiin tilkkuja kutomaan.

I have been knitting very secret things lately so there is nothing to show you. Actually I didn't remember to take pictures of my latest fo and now it's on way to someone.

Posted by Picasa

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Kehrättyä Spun


Kaikki kehruukurssilla aikaansaamani langat mahtuivat yhteen koriin, viime sunnuntaina sain valmiiksi oikeassa reunassa olevat alpakkalangat (vihreä kuitu on silkkiä). Jostain kumman syystä langasta tuli edelleen hiukan möykkyistä, mutta kehrääminen sujui mielestäni edellistä viikkoa helpommin. Miksiköhän minä tein moniväristä lankaa, kun neulon mieluiten yksiväristä?

All the yarn I managed to spin on spinning lessons fit in a small basket, last Sunday I spun alpaca yarn (located on the right) there is also some green silk in yarn. There are still some clumps in my yarn but spinning was much easier than week before. But why I spin multicoloured yarn? I prefer knitting with plain yarns only.


Kävin tänään ostamassa Interweave Knitsin Holiday Gifts-lehden, sitä kun ei tule tilauksen mukana. Aika mukavia sukkaohjeita siinä oli ja nallekin saattaa haluta puikoille pukinkonttia ajatellen.

I bought Interweave Knits Magazines Holiday Gifts 2007 issue today. I liked sock patterns a lot and teddy bear was cute too, I might knit it to Christmas present.

Posted by Picasa

perjantai 19. lokakuuta 2007

Kirjakaupan kauttaa kotiin

This post about new book is only in Finnish because Sock book is translated to Finnish (published also in Danish).

Perjantain kunniaksi päätin käydä ostamassa jotain kivaa itselleni, vielä töistä lähtiessäni en tiennyt mitä ostaisin tai minne menisin, Marimekon ysmy hiukan houkutteli. Niinpä sitten matkustin keskustaan työpaikalta ja päätin käydä tilaamassa Aku Ankan ihan omaksi ilokseni, kun sen kerran sai edullisesti vain tänään ja huomenna. Matkalla lehtitilausta tekemään päätin pyörähtää kirjakaupassa. Olin kuluvalla viikolla huomannut uuden suomennetun sukkakirjan ilmestymisen, joten sitä oli päästä selailemaan. Hintaa pidin lehti-ilmoituksessa kohtuullisen korkeana, mutta selailtuani kirjaa tovin kaupassa päätin ostaa sen. Kuvat olivat kivoja, sukat oli neulottu ohuesta sukkalangasta ja ennenkaikkea siksi, että kustantaja oli päättänyt käännättää sukkakirjan suomeksi.

Stine Hoellgard Johanssenin Suloiset sukat on selailujen perusteella vallan monipuolinen sukkakirja. Sen mallit ovat melko pelkistetyn näköisiä ja suuri osa sukista onkin sileää neulosta, mutta silti kirjassa on monta mielenkiintoista ja toteuttamiskelpoista ohjetta. Suureksi ilokseni suurin osa malleista on toteutettu ohuesta sukkalangasta, sen neulominen sopii minun käsilleni paremmin kuin noiden paksumpien. Ohjeiden joukossa on todella hauskoja oivalluksia; sukanvarsi on tehty virkaten tai koko sukan päällinen on virkattu. Myös sukkien neulominen kahdella puikolla on minulle ihan uusi juttu.

Samaan sarjaan kuuluu kaksi muutakin kirjaa, niitä en edes selannut, sillä 100 euroa kolmeen neulekirjaan on mielestäni melkoinen summa näin äkkiseltään.

Vielä tänä viikonloppuna en taida päästä sukkakirjasta mitään neulomaan, sillä huomenna pitäisi vielä karstata villaa sunnuntain kurssipäivää varten (ja vähän jo varastoon mahdollista tulevaa rukkia varten, onhan se mukava päästä heti tosi toimiin).

tiistai 16. lokakuuta 2007

Pantterin siskon lapaset Mittens of the panther's sister


Sisareni soitti tänään kesken työpäivän ja kysyi voiko tulla käyttämään ompelukonettani illalla. Hänellä on huomenna naamiaiset työpaikalla ja puku oli vasta suunnitteluasteella. Sisko oli päättänyt pukeutua Vaaleanpunaiseksi pantteriksi; tarvikkeet (eli kahdet trikoot ja pitkähihainen t-paita) löytyivät marketista, kangaskauppaa tarvittiin vain vatsan fleecen ja hännän vanun hankkimiseen.

My sister phoned me in the middle of the workday and ask if she could come and use my sewing machine this evening. She has a costume party at work tomorrow and her costume was still on design phase. She had decided to be the Pink Panther.






Pienten pohdintojen jälkeen olimme suunnitelleet päähineen, hännän ja korvat, iltaruuan jälkeen ompelukone hurisi urakalla. Jalkaansa pantteri sai minun pinkit Crocsini, sopivat asuun täydellisesti.

After some thinking we had designed a headwear, tail and ears, then we had some food before finishing costume. I borrowed my pink Crocs to Panter, they match perfectly with costume.









Postimies oli tänään ollut mukava, sain lapasvaihtolapaseni, pakettikortin ja Ytimekäs-lehden, jonka luen aina välittömästi.

Postman was friendly today, I got my mitten swap mittens, notice for a packet and magazine of Finnish bone marrow registry, which I read immediately.


Eva oli neulonut minulle ihanan lämpimät lapaset, kyllä niitä vielä talvella tarvitaan, vaikka minä vielä kuljenkin paljain käsin. Kiitos!

Eva had knitted me warm mittens. They will be necessary in winter even though I still go out with bare hands. Thank You!

Posted by Picasa

Help for a fellow knitter

Mari was asking suggestions for tunic pattern, she has a great yarn but she doesn't know what to knit with it. I'm not a tunic person, I prefer cardigans (and knit socks) so here they are, my suggestions:

Dickinson pullover or
Tilted duster (I know, this is a cardigan) from Interweave Knits Fall 2007
or if you like to have some challenge try Pohjan neito from newest Ulla.

I hope you find a pattern that you would like to knit.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Harjoittelun tulokset Results from practising

Viikonloppu meni siis kehräystä opetellessa, eikä se edelleenkään kovin hyvin suju. Tänään töistä tullessa otin langat pois kuivumasta ja kiirehdin ottamaan kuvia, josko värit olisivat edes hiukan oikeammat kuin muuten tähän vuodenaikaan.

I spent all weekend by learning to spin and it is still quite difficult. I washed all yarns yesterday evening and today when I came home from work they were dry so took some pictures of them.


Korissa on koko viikonlopun tulos 74 grammaa lankaa. Alareunan langat ovat värttinällä tehtyjä ja hiukan paksuja minun makuuni, punasävyinen on tehty huovutukseen tarkoitetusta merinosta ja tuo luonnollisempi on tehty kurssilla tarjolla olleesta kotimaisesta villasta. Taaempana olevat on kehrätty rukilla.

All the yarns I get ready at weekend fit nicely in a basket they weigh about 74 grams. Yarns in a lower corner are made with spindle and they are bit heavy for my taste. Bigger skeins are made with spinning wheel.


Ylhäällä vasemmalla oleva lanka on ensimmäinen rukkilankani, jota on 16 grammaa (tein punnitukset pesun jälkeen). Siitä voisi tehdä hienostopannulapun, juhlakäyttöä varten.

On the upper left corner is my first yarn made with spinning wheel, it weighs about 16 grams. I could do a oven cloth for special occasions.




Barbisävyinen lanka on kehrätty myös huovutusmerinosta ja valkoisesta kotimaisesta villasta. Sitä on runsaasti eli 34 gramma, ehkä siitä voisi tehdä jonkun pienen pussukan.

Yarn in "Barbie"colours is made from dyed merino wool white wool was from teacher and it is probably from Finnish sheeps. I have plenty of this yarn 34 gras I could knit small purse or something like that from this yarn.
Barbilangan värit ovat tässä kuvassa varmaankin kaikkein eniten oikein, vaikka tarkkuus ei olekaan paras mahdollinen.

Colours of the barbieyarn are right in this picture even though picture is not very sharp.

Värttinällä tehtyjä on kumpaakin 12 grammaa eli niistä voisi tehdä eripari rannekkeet tai jotain todella pientä.

I have 24 grams of spindle spun yarns (12 grams each) so I could knit two wristwarmers (both in different colours) with these yarns.





Nyt ei kehrääjältä puutu kuin rukki, viime yönä päättynyt huuto ei sitä minulle vielä tuonut, mutta aina voi yrittää uudelleen.

I'm still looking for a spinning wheel, I didn't win last nights biddings. But definitely will try again and someday I'll be lucky owner of spinning wheel.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Viikonloppu kehräten Spinning weekend

Aamulla varhain matkustin bussilla Hyrylään kehruukurssille, laukussa minulla oli eväiden lisäksi värttinä ja värjättyjä merinovillatopseja. Harjoitukset aloitettiin karstaamalla rasvaista ja roskaista villaa sopiviksi lepareiksi, sitten oli aika tarttua värttinään. Olin kokeillut värttinän käyttöä kotona silloin kun posti sen toi ja saldona minulla oli pieni pätkä keltaista säiettä.

In the morning I took a bus to Hyrylä to attend a spinning lesson. I had my drop spindle and some merino wool with me. We started our lesson by brushing some fatty and dirty wool with carders and started spinning with spindle. I had tried spinning with spindle when I got mine and I had spinned one ply of yellow yarn.

Tänään sitten tartuin uudemman kerran värttinään ja pienen hapuiluin jälkeen sain aikaiseksi möykkyistä lankaa, huomenna aion kerrata, vyyhdittää ja pestä sen. Ruokatauon jälkeen päätin kokeilla rukkia ja tunnetusti kallismakuisena otin kokeiltavakseni Ashfordin Joyn, se ei aluksi tuntunut kovin yhteistyökykyiseltä, koska minulla ei ole rytmitajua. Kun sitten harjoittelin ahkerasti sain kehrättyä kaikki varaamani tummat lepareet, huomenaamulla teen saman vaaleille lepareilleni ja sitten vain kerrataan langat yhteen ennen vyyhditystä ja pesua.

Today I tried it again and after some floundering I managed to get some clumpy pre-yarn ready. Tomorrow I will twist, skein and wash it. After lunch I decided to try spinning with spinning wheel, I choose to try with Ashford Joy. At the beginning spinning was complicated because I don't have any sense of rhythm at all. After some active trying I get darker wools spun. Tomorrow I will spin some more.

Kotiin tultuani minun oli aivan pakko selvittää mitä rukit maksavat. Tässä sitä nyt jännitetään tuleeko meille rukki huutokauppavoittona, kohde sulkeutuu vasta maanantain puolella. Uudet rukit tuntuivat liian kalliilta, mutta jotta taito kehittyisi olisi päästävä kehräämään mahdollisimman pian kurssin jälkeen. Simpsoneita katsellessa kehräsin värttinällä ja se sujui jo aamua helpommin.

After I came home I had to find out how much spinning wheels cost. Now I'm excited if I'm going to win a spinning wheel from Ebay, on Monday I'll know it. New spinning wheels are too expensive for me but I need spinning wheel to prove my skills after lessons. While watching the Simpsons I spun with spindle and it was easier than in the morning.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Unelmien työpäivä Workday of dreams


Tänään oli töissä ihanan hiljaista, kuinka monta kertaa olenkaan juossut ja tehnyt kymmentä hommaa yhtäaikaa. Nautin rauhallisesta päivästä teetä juoden, Ravelryä ja blogeja selaten ja sukkaa kutoen. Ja ettette nyt luule, että olen ihan turha nainen niin voin kertoa tehneeni kaikki työnikin yhden sukan mallikuvion lisäksi.

It was very quiet at work today, how many times have I done dozen things at the same time and hurried. I enjoyed my peaceful day by drinking tea, browsing in Ravelry and aroung blogs and knitting sock. I also did all works I had to do today with one pattern repeat of a new sock.

En vain ole ihan varma onko tuo tekeillä oleva sukka (Rainbow socks Magknitsistä) mieleinen vai tekisinkö tuosta langasta sittenkin jotain muuta. Kantapäätä tuohon pitäisi aloitella...

I'm not sure if the sock I started yesterday (Rainbow socks from Magknits) is something I like or should I use this yarn for some other pattern. I'm starting a heel to this sock...

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Sukantekijä matkustaa Sock knitter travels

Eilen sain toisen sukan valmiiksi, Tampereen linja-autoasemalla. Kävin päiväseltään ristiäisissä ja matkalla oli aikaa neuloa. Menomatkalla neuloin junassa ja bussissa ja pääsin jo kavennuksiin saakka, paluumatkan ensimmäisellä etapilla sukka sitten valmistui. Pokka ei ihan riittänyt tuotoksen kuvaamiseen bussissa, joten saatte ihailla sukkia illan pimeydessä kotona otetuissa sukissa.

I finished another sock yesterday at bus station in Tampere. I was on the way to home from christening party. I didn't have nerve to take photos in a bus so I took photos late last night.


Ihan kivat niistä tuli, painavat kuin mitkä. En uskalla ottaa käyttöön etteivät kulu puhki. Mallineule oli helppo oppia, ehkä teen joskus toisetkin tällaiset, yksiväriset.

I like these socks they are quite heavy. I don't have courage to wear them because I have read that yarn is not very durable. Pattern was easy to learn so I might knit another pair someday, but wiht plain yarn.



Ohje/Pattern: Pomatomus by Cookie A
Lanka/Yarn: Colinette Jitterbug 118 g
Väri/colour: Sahara
Puikot/Needles: 2,5 mm ruusupuut/rosewood


Ravelry on kiehtonut kovasti viime päivinä, se tuo aivan liikaa virikkeitä nähtäväksi. Mistä saa ostaa lisätunteja vuorokauteensa? Uusi Ulla ilmestynee tänään, esikatselun perusteella uusia ihania sukkaohjeita on tulossa useampia.

Ravelry has been very interesting in last couple of days, it might give too much inspiration for me. Where can I find more time? New Ulla (Finnish on-line knitting magazine) is going to be published today, I look forward for new sock patterns.

Posted by Picasa

tiistai 2. lokakuuta 2007

Sohvaperuna esittää Couchpotatoe presents

Viikonloppu meni siis sohvalla laiskotellessa, sen verran liikuttelin itseäni että sain ensimmäisen Pomatomukseni miltei valmiiksi. Eilen sitten työmatkalla neuloin kärkikavennuksia ja illalla jumpan jälkeen päättelin sukat sohvailuni ohessa. Tänään olen sitten neulonut paria kaunokaiselle.

I spent nearly all weekend on the sofa, so my first Pomatomus get nearly done. Yesterday I knitted toes for it on the way to work and back home. After a stretching lesson I did some kitchener's stitches and it was ready to wear. Today I have started a to knit a pair for it.





Kyllä tuo sohvaperuinointikin voi olla tehokasta =) Kuvien ottaminen illalla kymmenen aikaan ei ehkä ollut se kaikkein järkevin valinta, mutta harvoinpa sitä auringonpaistetta on iltaisin näin lokakuussa. Torstain neuletapaamisessa saan sitten lisälankaa, ettei vaan sukka jää varpaita vaille.


Couch potatoeing can be very efficient =) Taking pictures at ten o'clock in the evening wasn't a clever thing but there is hardly any sunshine in evenings on October, probably I should take photos at my working place quite often sun shines when you are at work.



NYT SE TULI, nimittäin Ravelry-kutsu. Taidanpa lähteä perehtymään minne oikein olen jonottanut heinäkuun lopusta saakka. Olen siellä omaperäisesti Hanna.

IT CAME TODAY, my invitation to Ravelry. Now I'm going to find out to what kind of community have I wanted to join since the end of July. My username is Hanna.







Posted by Picasa

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Sukkia sukkia enemmän sukkia Socks socks and more socks

EDIT. Lanka uhkaa todellakin loppua kesken, siksipä kysynkin löytyykö kenenkään jämälangoista noin 25 grammaa Jitterbugia värissä Sahara? Kauppaankin toki voisin mennä, mutta sitten minulle jää taas liiaksi ylijäämälankaa. Maksan toki langan, joko rahalla tai langalla. Mikäli sinulla on ylimääräistä Saharaa laita viestiä joko kommentteihin tai spostiin (puikotellen at gmail piste com).

Edit 2. Lankavaihto sovittu.

Aloitin eilen aamulla Pomatomukset ja sukanvarsi syntyi helposti. Pidän tuosta kuviosta, se on helppo oppia ja muistaa. Jitterbugia on mukava neuloa, sitä tuntuu hupenevan tähän sukkamalliin sellaisella vauhdilla (pelkkään varteen on mennyt yli 30 gramma lankaa), että taidan poiketa huomenna ostamassa lisää lankaa.


I started new socks on Saturday morning and now I have first leg ready. I really like Pomatomus pattern it it easy to learn and follow. Jitterbug is wonderful to knit, but I need more of it to finish both socks. So I'm going to do some yarnshopping tomorrow.

Olin eilen aikeissa mennä jumppaan, mutta se oli peruutettu ohjaajan sairastumisen takia joten neulomisaikaa oli tavanomaista lauantaita enemmän. Niinpä sitten istuin sohvalla, join teetä ja neuloin. Kissa kävi aina välillä vaatimassa huomiota ja silittelyä.


I was going to do some exercise yesterday but lesson was canceled because instructor was sick so I had more time to knit than I have on most Saturdays. I sat on sofa all day, drunk some tea and knitted. Cat came to sofa couple of times to have some attention and cuddling.


Perjantai-iltana tikuttelin valmiiksi toisen Embossed leaves socksin ja nyt minulla on jo toinen joululahjasukkapari odottamassa paketointia. Tuon mallikuvion oppimiseen minulla meni aikaa yhden sukan verran. Näiden sukkien kärki on mielestäni todella kaunis, harmi ettei minulla ole sopivia jalkoja tai pingottimia näille sukille kuvausta varten. Puikot olisivat saaneet olla hiukan pienemmät ja tuo aloitus hiukan löysempi, muuten vallan ihanat, teen varmaan toisetkin.


On Friday evening I finished another Embossef Leaves sock and now I have my second Christmas present sock pair ready for packing. It took me one sock to learn the pattern other one was easy to do. I like the toe of these socks very much it so beautiful. I'm so sad that I don't have bigger blockers or fitting feet to these socks so that I could get pictures of the toes. I should have used smaller needles for these socks, but I didn't have 2 mm rosewood needles and bamboo is too flexible. Cast on is little bit tight but I like these. Someday I'll do another pair.





Malli/Pattern: Embossed Leaves Socks (Favorite Socks, IK 2005 Winter)
Lanka/Yarn: Spirit (75 % wool, 25 % nylon) 70 g
Puikot/Needles: 2,5 mm ruusupuut/rosewood



Ravelry-kutsu saapunee muutaman päivän sisällä, harmi vaan että seuraaville viikonlopuille on muuta tekemistä.

I'm going to have my Ravelry invitation any day now, unfortunately I'm busy on three coming weekends.

Posted by Picasa

torstai 27. syyskuuta 2007

Sukkatarinoita Socktales

Embossed leave socksit ovat edenneet jo toisen sukan kantapäähän eli ehkäpä viikonloppuna tulee valmista. Seuraavien sukkien langaksi olen valinnut Jitterbugin, koska sen on odottanut puikoille pääsyä jo kesän alusta asti. Myös Snyssen lähettämät langat huutelevat kovasti. Kunhan saan noita hyshys-neulomuksia pois puikoilta voin ottaa useammatkin sukat työn alle. 10%-projektia ajatellen pitäisi kyllä suunnitella isompia ja painavampia töitä, sillä näillä sukilla tavoitteeseen ei taida päästä.

Second sock of my Embossed leave socks is half way done, I'm going to turn the heel today so I hope to get it finished on weekend. Next pair of socks is going to be knitted with Jitterbug I bought in the beginning of summer. I also like to knit yarns I got form my Finnish secret pal but I only have two hands. As soon as I get my secret knittings finished I will start some other socks too.


Nämä sukat ole päättänyt purkaa, malli on liian paljon keskittymistä vaativa, näitä sukkia on neulottu jo kohta kaksi kuukautta ja varret ovat vasta puolessa välissä. Parempi kai luovuttaa jo nyt eikä jättää sukkia puikkojen tukkeeksi ikuisiksi ajoiksi. Ehkä minä sitten eläkevuosina voin tehdä tämänkin mallin mukaiset sukat valmiiksi.

I'm going to frog these socks pattern is too complicated for me (actually this is first pair of sixsox I haven't finished on time). I have knitted these from beginning of August but still I don't have legs ready. I'll give up now and cast stitches for new socks on these needles. Maybe I'll knit socks with this pattern when I'll retire.


Olen suunnitellut tekeväni Pomatomukset siitä Jitterbugista, millaiset puikot olisivat sopivat? Luin jostain blogista, että Jitterbug on kovin liukasta pitäisikö se neuloa puupuikoilla vai uskallanko ottaa sen pyöröilleni?

I have planned to knit Pomatomus socks with my Jitterbug what kind of needles should I use? I have read that Jitterbug is slippery should I knit it with wooden needles or can I use my circulars?

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Kotona ollaan Home again

Kotiuduin eilen illalla työmatkalta, lento oli toista tuntia myöhässä joten jätin Tilkkujen yön väliin. Kuten joku saattaa ensimmäisestä kuvasta tunnistaa matka suuntautui Barcelonaan. Olen todella laiska ottamaan valokuvia, joten niitä ei omasta kamerasta juurikaan löydy. Tämän kaupunkikuvan lisäksi taitaa löytyä toinen maisemakuva. Kuvattavaa tuolla olisi toki ollut, joten ostin mukaani kirjan kauneimmista paikoista. Jos tuonne aikoo matkustaa toistamiseen, olisi syytä opetella espanjaa, sillä englannilla ei oikein tule toimeen.

I came home yesterday evening flight was delayed nearly two hours so I skipped Quilt knitting meeting last night. I was in Barcelona for three days. I hate taking photos so I only have couple of pictures in my camera. There is lots to see in Barcelona so I bought a book to myself about the city.



Lounaan nautimme kauppahallilla (Mercat de la Boqueira), äyriäiset ovat suurta herkkuani ja tuolla niitä oli tarjolla jos jonkunlaisia. Kauppahalli oli muutenkin näkemisen arvoinen paikka, sieltä ostin myös suurimman osan tuliaisista. Lankaa ei matkaan tarttunut ollenkaan, ei ollut tarkoituskaan. Jos angoraa olisi kävellyt vastaa olisin saattanut ostaa sitä muutaman kerän. Tuliaiset ovat siis syömispainotteisia (oliiveja, pinjan siemeniä, kuivattua kinkkua ja juustoa), mutta tarttuipa mukaan muutamia amarylliksen sipuleitakin, jouluna on sitten kiva muistella syksyn reissua. Sää oli juuri sopiva kaupunkiin tutustumiseen, aurinko ei paistanut täydeltä terältä, mutta lämpöä oli noin 25 astetta.

We had lunch in market hall (Mercat de la Boqueria), I like seafood a lot and they had a huge variety of different seafood. Market hall was a place worth seeing I bought some air-dried ham, cheese, different olives and some pine kernels to myself. I also bought some Amaryllis bulbs so I can remember Barcelona in Christmas when they bloom. I didn't buy any yarn because I didn't find any.


Työtäkin matkalla teimme, torstaina kävimme tutustumassa paikallisen yhteistyökumppanin toimintaan. Kyllä sinne voisi mennä töihin, jos kutsu kävisi. Laitekanta on aavistuksen vanhempaa kuin täällä, mutta sää olisi mukavampi. Perjantaina perehdyimme viinin valmistuksen saloihin viinitilalla, näin sadonkorjuuaikaan viinirypäleitä tuotiin murskattavaksi traktoreiden ja kuorma-autojen lavoilla.

We also worked in our trip on Thursday we visited our local cooperation partner and learned how they work. I could also work there they have little bit older equipment than we do but climate is much better. On Friday we visited a local vineyard and learned a lot about making of wine.


Matkasukka ei ihan valmistunut, vaikka odotusaikaa lentokentällä olikin todella runsaasti, mutta ei tuosta puutu kuin yksi mallikerta ennen kavennuksia.

Travelling sock didn't finish although we had long waiting time at airport. I need to knit one repeat of the pattern and toe for this sock.

Kissalla on ollut kovasti ikävä, joten taidan mennä tuohon sohvalle sen seuraksi.

Cat has missed me so I'm going a to sit on the sofa with him.
Posted by Picasa

tiistai 18. syyskuuta 2007

Mansikoita syyskuussa Strawberries in September

Tulin tänään normaalia myöhemmin töistä kotiin, koska huominen työmatka vaati vielä järjestelemistä. Kotioven avattuani löysin postimiehen jättämän lapun joten kipaisin vielä postissa ennen matkalaukun pakkaamista. Postissa sain käteeni kauniin mansikkaisen paketin, jonka SNY oli minulle lähettänyt. Blogikissakin tuli ihailemaan sitä.

Today I came home later than I normally do because I had to do some things before our business trip tomorrow . I noticed a packet card when I opened the door so I rushed to the post office to have my packet, it was illustrated with strawberries. My Finnish secret pal had send it yesterday.


Karvainen työnjohtaja tarkasti saadun paketin sisällön ja totesi langat pehmeiksi ja karkit hyviksi (niitä oli vain työnjohtajalle). Paketissa oli kaksi kerää ruskeaa Katian sukkalankaa ja kaksi kerää vihreää Sisua, kummastakaan en ole sukkia aikaisemmin tehnyt. Lisäksi sain käsialaani sopivat pienet teräksiset sukkapuikot.

Hairy Inspector checked the packet and yarns are soft enough to sleep on and his treats tasted good. There was four balls of sock yarn in packet two brown balls of Katia sock yarn and two green balls of Sisu. Both yarns are new to me. There was also
set of small steel dpns in the packet.





Kun paketti oli tarkastettu, työnjohtaja päätti nauttia laatikon hyvistä lepo-ominaisuuksista.

KIITOS SNY, meidän molempien puolesta!

When packet was inspected, inspector decided to enjoy rest conditions of the box.







Mitä tulee kun otetaan amerikkalainen sukkakirja, saksalainen Tallinasta ostettu sukkalanka, Secret Palilta saadut ruusupuupuikot ja silmukkamerkki?



...matkaneule tietenkin, huomenna jatkan tuota sukkaa matkalla kohti lämpimämpää seutua. Palaan takaisin viikonloppuna, toivottavasti ainakin yhtä sukkaa ja monta kokemusta rikkaampana.

What comes if we take American sockbook, some German sockyarn (bought from Tallinn), rosewood dpns and stitchmarker I have got from Secret Pal?


... some travel knitting of course, I'm going to knit this sock tomorrow while I travel to the warmer destination. I'll be back on weekend hopefully with one finished sock and lots of experiences.



Kyllä tämä syksy on kamalaa aikaa, kuvia ei enää saa otettua luonnonvalossa ja värejä joutuu korjailemaan jatkuvasti.

I hate Autumn because you can't take photos without artificial light.
Posted by Picasa

perjantai 14. syyskuuta 2007

Mitä minulla on päälläni?

"Tehtävänanto: kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen."

Päivällä kun tämän bongasin olin työpaikalla, joten päälläni on eri vaatteet kuin tämän saadessani.

Tällä hetkellä minulla on jalassani pyjamahousut ja Rolling thunder-sukat, en ole vielä vaihtanut yläosaa joten minulla on rintaliivit ja Marimekon tasaraitainen t-paita. Päässäni on silmälasit, sillä muuten en näkisi tietokoneelle, korvissani on kultaiset renkaat.

Töissä minulla oli jalassani pyjamahousujen sijaan, alushousujen lisäksi viime viikolla ostamani ja lyhentämäni farkut sekä sukkien lisäksi Thinkin pistokkaat.


"Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
Olen nähnyt tämän melkoisen monessa blogissa, joten en laita tätä eteenpäin, halukkaat saavat toki ottaa.

Neuloo lampaiden kanssa Knits with sheeps

Neuloin alkuviikosta toisenkin vaihtolapasen valmiiksi, käväisin maanantaina ostamassa lisää lankaa saadakseni sormet peittoon ja peukalon kudottua. Tiistai-iltana oikean käden lapanen oli valmis ja päätin hiukan muotoilla lapasia kostean pyyhkeen alla. Asettelin lapaset kauniisti ja laitoin pyyhkeen päälle, aamulla lapaset olivat edelleen aavistuksen kosteat joten päätin jatkaa kuivatusta työpaikalla. Niinpä sitten aamulla pakkasin mukaani kosteat lapaset, henkarin, muutamia pyykkipoikia ja pakkaustarvikkeet, tarkoitus oli ottaa myös kamera mukaan, mutta se unohtui. En tiedä missä työpaikan kamerat (jos sellaisia edes on) sijaitsevat uudessa toimipisteessä, joten kuva jäi kokonaan ottamatta. Aluksi lapaset kuivattelivat työhuoneessa, mutta pääsivät ne käymään laboratoriossakin, siellä kun on paremman kuivatusolosuhteet. Iltapäivällä sitten kipaisin postiin ja nyt lapaset ovat matkalla kohti vaihtopariani.

I finished my swap mittens at the beginning of this week, I needed more yarn than I had expected so I bought some more on Monday. On Tuesday evening I finally got right hand mitten finished and decided to block both of them under the damp towel. Unfortunately mittens were little bit damp in the morning so I took them with me to work I also packed a hanger, some clothes pins and packing materials with me. I was supposed to take a camera with me but I forgot it. I don't know if there is any camera at my new office so I don't have any pictures of swap mittens. First mittens were hanging in my office but then I remembered that laboratory has better drying conditions (read: air conditioning) than office so I took mittens upstairs. In afternoon I posted them to my swap pair they should be there quite soon.



Loput lampaat ovat mieltyneet punaiseen lankaan ja avustavat minua kiltisti työmatkaneulomuksen kanssa. Lampaat ovat todella pienet, sillä tuo näkyvä puikonkärki on 4mm Addi. Tänään minusta ja vastapäisestä matkustajasta olisi saanut hauskan kuvan, minä heiluttelin puikkoja ja vastapäinen mies naputteli läppäriään.

Rest of the sheeps have been helpful with my commute knitting, they really like this red yarn. Sheeps are quite small, needles in picture are 4 mm Addi circulars.



Näitä sukkia olen neulonut harvinaisen kauan, aloitin ne jo elokuun alussa ja varsista puuttuu edelleen useampi kerros. Kauniithan noista tulee, mutta malli on hidas neulottava kun kuviota ei opi millään ulkoa. Kyllä minä nämä pukinkonttiin menijät vielä valmiiksi saan.

These socks are still in progress, it was beginning of August when I started them and I still haven't got legs ready. They are going to be beautiful but pattern is quite complicated and slowly progressing. Someday I get them ready, hopefully before Christmas.


Postimies toi minulle värttinän, kovasti haluaisin sitä kokeilla viikonlopun aikana kotitöiden lomassa. Koti pitää siivota tavallista perusteellisemmin, sillä äitini tulee tänne asumaan kissan seuraksi, kun minä lähden työmatkalle keskiviikkona.

Postman brought me this spindle today I really would like to try it on weekend while doing some homework. I need to clean up better than normally because my mom is going to live here with my cat while on business trip.
Posted by Picasa

lauantai 8. syyskuuta 2007

Salaisia ostosretkiä

This post is only in Finnish because it is about yarnshops in Helsinki.

Olen parina viime päivänä kierrellyt lankakauppoja täällä pääkaupungissa. Huomasin blogeja lukiessani, että Fiinaneule on muuttanut ja päätin tarkastaa sen valikoiman ennen Kampin neuletapaamista. Kaupassa törmäsin pariin tuttuun neulojaan. Valikoima oli vallan hyvä ja seuraavan päivän lankakierroksen perusteella joissain tuotteissa jopa edullinen.


Eilen sitten käväisin tarkastamassa Kirstikin lankavalikoiman töistä lähdettyäni, kameraa minulla ei ollut mukanani joten kuvia ei ole näyttää. Valikoima on edelleen hyvin Novita-painotteinen, joten kovin montaa lankaa ei tarvinut silitellä. Hjertegarnin tämän syksyn uutuudet Merinosilk ja Alpacasilk, Mark & Kattensin ekovillalanka ja muutama kerä Trekking Pro Naturaa siellä oli näytillä Novitoiden lisäksi.


Kun sitten tuo työpaikan lähilankakauppa oli katsastettu oli aika lähteä katsastamaan kauppoja Pitkänsillan toiselle puolelle. Vihreässä vyyhdissä lankakausi ei vielä ollut vaihtunut, mutta osa tuotteista oli jo kuulemma saapunut. Talvilankoina ihailin käsinkehrättyä saksalaista villaa ja Onlinen huovutuslankaa (tämäkin oli sellaista värjäämätöntä ja lampaanväristä taitaa tuollainen "luomulanka" olla muotia).

Kun sitten olin lähistöllä päätin tehdä retken vielä Priimaan, uudet tilat olivat valoisat ja langat olivat kauniisti esillä. Monenlaisia ihanuuksia tuli siliteltyä ja hypisteltyä. Pientä hintavertailuakin tein, sillä joitain lankoja saa muistakin kaupoista Helsingissä. Priiman hinnat ovat niiden lankojen osalta kalliimpia kuin muissa kaupoissa, hintaeroa on jopa toista euroa kerältä, isommissa töissä se jo tuntuu. Kirjahylly lankakaupassa on kiva idea.

Tänään sain ensimmäisen vaihtolapasen valmiiksi ja toinen on jo puikoilla. Kun oikein tarkkaan katsot, huomaat lapasen piiloutuneen parvekkeella kasvavien paprikoiden keskelle.

Posted by Picasa

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Thank You Secret Pal!

When I came home today I saw a brown padded envelope with my other posts. First I was sure that it is my new spindle but envelope was too small. When I picked it up I noticed that it was from Great Britain; but I haven't ordered anything from abroad. So it must be something very secret...

I opened envelope and found this box and beautiful card in it..



When I opened the box I found four sheeps, so tiny and so cute.



Here they are my new stitchmarker sheeps. I wonder if my SP has done them by herself.

THANK YOU!
Posted by Picasa

lauantai 1. syyskuuta 2007

Strategiaa About Strategy

Syksy on tullut, sää on viilentynyt melkoisesti ja illat ovat pimentyneet. Syyskuun myötä alkaa myös 10%-projekti. Lankaa minulla on projektin alussa 12 kiloa eli vuoden loppuun mennessä 1,2 kiloa lankaa pitäisi olla kadotettu konstilla millä hyvänsä. Todellisuudessa taidan saada hävittää hiukan enemmän, sillä uskon saavani lisää lankaa salaisilta ystäviltäni.

Autumn has come weather is much cooler than last week and evenings are getting darker. 10 % weight lose project starts in September. I have 12 kilos yarn so I need to knit or donate 1,2 kilos of yarn by the end of this year. Actually I need to spend more yarn because I might get some more from my secret pals.

Sain eilen valmiiksi parin Log Cabin-sukalle, jos neuloisin vain tuollaisia sukkia riittäisi tavoitteen saavuttamiseen kuusi sukkaparia loppuvuoden aikana. Ei ollenkaan mahdoton suoritus, mutta minulla ei ole tuollaista paksua sukkalankaa tarpeeksi ja jotenkin sen kutominenkin tuntui vaikealta. Tavallisia ohuesta langasta tehtyjä sukkia pitäisi saada tehtyä noin 20 paria, se on enemmän kuin millään ehdin neuloa (ellen sitten ota lomaa loppuvuodeksi). Vaakatilkkuina tuo lankamäärän pudotus olisi noin 40-45 tilkkua, täytyy varmaan joulun jälkeen ottaa loppukiri tilkkuja tehden.

I finished one Log Cabin sock yesterday if I'll knit socks like them 6 pairs of socks is enough. I think it would be possible, but I don't have that kind of yarn enough to knit 6 pairs of socks. 1,2 kilos yarn equals about 20 pairs of socks and I don't have time to knit so much unless I'm on holiday. (I have some holidays left but not so much). One block for blanket weighs about 30 grams so to knit 1,2 kilos I need to knit 40-50 blocks. Probably I knit lots of blocks after Christmas to get enough yarn spent.

Omasta painosta pitäisi joka kuukausi saada pari kiloa pois, teoriassa se on vallan mahdollista. Syön kohtuullisen kevyesti ja olen lisännyt liikutaakin, hankin tuossa uuden patterin askelmittariin ja olen käyttänyt töissä pääosin portaita. Toivottavasti kroppa suostuu yhteistyöhön ja pääsen osatavoitteeseeni.

I should lose about two kilograms of fat every month in theory it is possible. I eat quite light and healthy food and I have increased some exercising too. I just bought new battery for my pedometer and I use stairs at work every time it is possible. I hope that my body will co-operate and I managed to lose weight.


















Malli: Log Cabin socks kirjasta Handknit Holidays

Pattern: Log Cabin socks from Handknit Holidays book
Lanka/Yarn: Novita Isoveli 200 g
Puikot/Needles: 3,75 mm bambusukkikset/bambou dpns

Sukat ovat syntymäpäivälahja työkaverille, onneksi hän isojalkaisena pitää paksuista sukista. Malli oli yksinkertainen neuloa, sen jälkeen kun sain palmikot kohdilleen. Paksusta langasta sukat valmistuivat joutuisasti, pari on neulottu pääosin tämän viikon työmatkoilla.

Socks are birthday present to colleague, who has quite big feet luckily she prefers thicker socks. Pattern is quite simple to knit and with thick yarn you get results quickly.

Nyt on aika lähteä ruokaostoksille, siellä pitää kävellä alelankojen ohi, ettei vaan tule lisää neulottavaa. Illalla on vuorossa kesäteatteri, pitää varmaan laittaa villahousut jalkaan ettei tule vilu.

Now it's time to do some food shopping, I hope I manage not to buy any bargain yarns because buying more yarn means knitting even more. In the evening I'm going to see some summer theater, I have put warm clothes on because it is so cold out there.

Posted by Picasa

 
design by suckmylolly.com