sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Pitkästä aikaa Long time no see

Onpas edellisestä postauksesta kulunut aikaa. Kiirettä on pitänyt töissä ja vapaa-ajalla, eikä oikein ole ollut mitään neuleaiheista kirjoitettavaakaan. Pääsiäisflunssa alkaa sairastettu ja jotain on valmistunutkin. Aloitetaan kuitenkin makeasti, viime neuletapaamisessa sain Auralta ihanan pienen rasian kiitokseksi langasta. Sisältö on jo nautittu, mutta viimeiset suklaat söin vasta tänään.

I haven't blogged in few weeks because I have been busy at work and nothing has finished ore been bought. I got flu on Easter but it's nearly beaten. In first pictures you can see how wondeful chocolates I've got from Aura.








Aamulla päättelin lopultakin nämä käsineet, niistä on puuttunut päättely ja peukut liki kuukauden. Uskon, että tulevat käyttöön.

I finished these fingerless mitts this morning, they have been waiting for bind off and thumbs nearly a month. I'm quite sure I'll use these.



Viime viikolla sain valmiiksi sukat, joita neuloin tapaamisessa. Niistä ei ole yhtään kuvaa, eikä minulla olisi lupaa kuvia julkaistakaan. Odotan mielenkiinnolla kirjaa, jossa ne sitten esiintyvät. Ihanan pehmeät niistä tuli.

A week ago I finished socks I knitted on knit meeting. I don't have any pictures of them and I don't have permission to publish photos either. I look forward seeing socks in the book. They became so soft.



Työn alla on edelleen tämä sukkapari, mallineule on varmaan hitain mahdollinen, joka kuudes kierros vie puolisen tuntia (kaksi sukkaa kerralla). Kauniit noista tulee, mutta mallineule on toivottoman hidas neulottava.

I have these socks still on my needles, pattern is very slow to knit especially double figure eight rounds take forever to knit. I like how socks look but they are so slow to knit.








Lankalaatikossa on menossa keltaiset sukat-KAL, aloittelin ensin Netherfield-sukkia kuukausi sitten ostamastani Opalista. En kuitenkaan ollut tyytyväinen silmukoiden erottumiseen, joten purin sukanalut...

There is a KAL for yellow socks in Finnish stash knitting group in Ravelry. First I started Netherfields with Opal I bought for this KAL. I didn't like the way stitches were shown with this yarn so I frogged these...



ja aloitin Cookien Marilindat samalla langalla (väri on oikeampi yläkuvassa). Malli on taattua Cookieta, joustin vaihtuu mallineuleeksi kauniisti. Netherfield ohjeessa ei ole mitään vikaa vaan lankavalinta ei ollut oikea. Kunhan keltaiset (ja mielellään nuo kirjavatkin) sukat ovat valmiit otan laatikosta Jitterbugia ja teen Netherfieldit.

and casted on Marilinda socks by Cookie A. Pattern is well done, cuff turns beautifully to leg. There is nothing wrong with Netherfields but my yarn choice wasn't perfect for the pattern. As soon as I get my yellow socks finished (and hopefully my other socks too) I take some Jitterbug from yarn box and cast on Netherfields.



Onnistuin saamaan Cookien sukkakirjan Bookdepositoryn "kirja-arpajaisista", kirjassa on pitkä teoriaosio sukkiensuunnittelusta ja monta ihanaa ohjetta. Kaksi haluaisi jo puikoille, mutta koitan pidätellä vielä hetken. Voin suositella kirjaa, mutta en kirjakauppaa. Iso osa tilaajista kun ei saanut ennakkotilaamaansa kirjaa.

I managed to get my Sock Innovation from Bookdepository, there is a good theory part and beautiful patterns in the book, I can recommend book but not distributor, quite many people didn't get book they pre-ordered.



Nyt vaan takaisin neulomaan, ensi viikolla tehdään taas pitkiä työpäiviä joten neuleaikaa ei ole kovin paljon.

Now I continue knitting, I'm working overtime next week so I don't have so much knitting time.

0 kommenttia:

 
design by suckmylolly.com