sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Liian pieni Too small

Vappuvapaa alkoi sukkien päättelyllä, Marilindat ovat kauniit ja niitä oli mukava neuloa.

I finished my Marilinda socks on Thursday, they are beautiful and nice to knit.


Juttelin viime viikolla äitiyslomalla olevan työkaverin kanssa puhelimessa ja hän lupasi tulla meitä tapaamaan tyttärensä kanssa lähiaikoina. Sitten muistin nähneeni ihanan vauvan mekon Annun blogissa. Tulostin ohjeen ja kävin lankakaupassa. Vappuna sitten aloitin neulomisen ja päättelin langatkin siinä samalla. Tänään sitten neuloin helmaa ja aloin miettiä onko mekko sopiva. Tarkastin tiheyden ja totesin sen olevan juuri oikea ja olin sentään valinnut sen suurimman, vuoden vanhoille tarkoitetun koon. Mekko vaan näytti nukenvaatteelta. Soitin äidille ja kysyin vuoden vanhan rinnanympärystä, mutta en saanut varmaa vastausta. Niinpä minä sitten otin mittanauhan ja kävin kaupassa mittaamassa ja pienihän tämä mekko on. Ympärys on sama kuin 56-senttisille tarkoitetussa bodyssa. Nyt kyllä harmittaa, käyttää nyt hyvää neuleaikaa nukenvaatteiden neulomiseen, meni niin aika kuin lankakin hukkaan. Kauppareissulta ostin paksumpaa puuvillaa, josko sillä saisin sopivamman mekon aikaiseksi.

I talked with my collague who is on maternity leave last week and she promised to visit us with her cute little girl in few weeks. Then I remembered beautiful dresses I saw on Annu's blog and decided to knit one for this little princess. I printed pattern and bought some yarn. I started on Mayday and weaved in all ends while knitting. Today I continued knitting and wondered if dress would fit. I checked my gauge (which was correct) and I had chosen biggest size (12 mo) but somehow dress looked like doll clothing. I called to my mum and asked how big are one year old girls bit she didn't know exact measures. So headed to the store with my measuring tape and measured some clothes and yes, dress is too small. Circumference on chest is same than in clothes of newborn. I'm pissed off, my precious knitting time is wasted. I bought some thicker cotton yarn for second attempt I hope I have better luck now.



6 kommenttia:

kio kirjoitti...

kertakaikkisen ihanat sukat! En purkaisi kyllä mekkoa, ainahan niitä vauvoja putkahtelee, sopisi seuraavalle pikkuiselle.

dominiqueknitting kirjoitti...

the socks are beautifull - sorry that the baby dress did not work out.

MariL kirjoitti...

Ihanat sukat!

Hanna kirjoitti...

Nuo keltaiset sukat ovat piristävät. Kovasti tässä pohdin, että kenelle ne antaisin. Omaan jalkaan ne ovat aavistuksen isot. Vauvanmekosta on puikoilla suurempi versio ja ainakin toistaiseksi se vaikuttaisi olevan järkevämpää kokoa.

Nyt vain odottelen, josko jollekin syntyisi pieni tyttö, jolle tuon pienemmän voisi lahjoittaa. Lähipiirini lapset ovat jo kouluikäisiä.

I really like yellow socks I have to decide to whom I'll give them because they are bit too large to my feet. I have bigger baby dress on my needles and it seems to be correct sized.

Heidi kirjoitti...

Hei! Onko sukkien malli Cookien kirjassa? Ovat tosi ihanat!

Hanna kirjoitti...

Tämä malli on ostettavissa erikseen eikä sitä ole Cookien kirjassa.

 
design by suckmylolly.com