sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Loppuvan langan kirous Curse of the ending yarn


Mikähän kirous minuun tai tarkemmin sanottuna neulomuksiini on iskenyt. Viidestä viimeisimmästä projektista neljässä lanka on loppunut kesken. Ennen minulle jäi aina ylimääräistä lankaa, mutta viime aikoina lanka on useimmiten loppunut kesken ja vieläpä aivan viime silmukoilla. Tokihan kaupasta lankaa saa, mutta sitten minulle jää ihan tolkuttomasti ylijäämälankaa. Huomenna on siis mentävä lankakauppaan ostoksille ja iltapuhteina pitää vielä värjätä lanka sopivaksi, että tuo salainen työ valmistuisi.

I have been cursed or should I say that my knittings are cursed. On four out five my recent projects yarn has ended just before finishing the project. Of course I can go to yarn store to buy more yarn but then I'll have too much leftover yarn. Tomorrow I'm going to visit a yarn store and then I have to dye the yarn to get my secret project ready.

Sain ensimmäisen sateenkaarisukan valmiiksi, koska mallia ei ole kiva neuloa otin toisen sukan heti puikoille. Kovasti tekisi mieli jo kokeilla uuden sukkakirjan ohjeita, ensimmäinen harjoitussukkapari on jo valittu, aion noudattaa ohjeita ja neuloa kaikki vauvasukkaharjoitukset ennen varsinaisia sukkia. Äitini on luvannut ottaa vauvasukat varastoonsa, josko hän löytäisi niille sitten käyttäjiäkin.
I finished my first rainbow sock yesterday because I didn't like knitting the first one I have already casted on the second one. I really would like to start use my new sock book, I have decided what sock pair I'm going to knit first. I'll definitely knit all baby socks to practice new sock architecture before starting to knit any adult sized socks. My mother has promised to find babies to wear all eight pairs of socks.


Viikonloppu on muuten mennyt siivotessa, sillä ensi viikonloppuna voi olla jo kehruukiireitä.

I have been cleaning up all weekend because next weekend I might be busy with spinning.

0 kommenttia:

 
design by suckmylolly.com