torstai 10. huhtikuuta 2008

Lankaa, lankaa, enemmän lankaa

Kehräsin muutama viikko sitten pitkästä aikaa, eilen sitten sain lopulta lankani kauniille vyyhdille viime viikolla saamani viipsinpuun avulla. Lanka on täyttä merinoa ja ensimmäistä kertaa en karstannut/kammannut sitä ennen kehruuta vaan ainoastaan jaoin topsin osiin ja venytin kehrätessäni. Siksipä langasta tuli möykkyisempää kuin yleensä. Lankaa on noin reilut 80 metriä ja vyyhtini painaa noin 100 grammaa. Mitähän ihmettä teen tästäkin langasta?

Viime viikolla bongasin Ravelryn Destash International-ryhmästä ihanaisia lankoja (sinne ei kannata mennä, jos ei ole aikeissa kasvattaa varastoa) ja laitoin viestiä lankojen omistajalle. Sain vastaukseksi, että himoitsemani langat olivat jo menneet. Nielin pettymykseni ja ajattelin, että ehkä on ihan hyvä ettei varasto kasva. Meni päivä niin lankojen omistaja laittoi uudestaan viestiä, ettei varaaja olekaan maksanut sukkalankaa (Araucania Ranco, alimmassa kuvassa) ja voin halutessani ostaa sen. Hetken kuluttua olin maksanut langan ja jäin odottamaan postia. Päivän päästä sain kuulla, että merino-pitsilankakin olisi tarjolla ja niinpä minä sitten maksoin senkin.

Kävin eilen noutamassa postista pakettia ja kuvittelin saavani vain sukkalangan, mutta nerokas postivirkailija olikin niputtanut pakettini kumilenkeillä yhteen, sitä missä vaiheessa tämä lenkittäminen on tapahtunut, mutta oli mukava saada molemmat paketit kerralla.

Alkuviikosta olen tilannut myös useampia kappaleita Sata Kansanomaista Kuviokudinmallia-kirjaa, nyt odotan että postimies tuo ne minulle toimitettavaksi uusille omistajilleen ison meren taakse.

Taidankin taas ottaa pitsisukkani esille, tänään voisin päästä jo kantapäähän asti.

Posted by Picasa

0 kommenttia:

 
design by suckmylolly.com