lauantai 8. syyskuuta 2007

Salaisia ostosretkiä

This post is only in Finnish because it is about yarnshops in Helsinki.

Olen parina viime päivänä kierrellyt lankakauppoja täällä pääkaupungissa. Huomasin blogeja lukiessani, että Fiinaneule on muuttanut ja päätin tarkastaa sen valikoiman ennen Kampin neuletapaamista. Kaupassa törmäsin pariin tuttuun neulojaan. Valikoima oli vallan hyvä ja seuraavan päivän lankakierroksen perusteella joissain tuotteissa jopa edullinen.


Eilen sitten käväisin tarkastamassa Kirstikin lankavalikoiman töistä lähdettyäni, kameraa minulla ei ollut mukanani joten kuvia ei ole näyttää. Valikoima on edelleen hyvin Novita-painotteinen, joten kovin montaa lankaa ei tarvinut silitellä. Hjertegarnin tämän syksyn uutuudet Merinosilk ja Alpacasilk, Mark & Kattensin ekovillalanka ja muutama kerä Trekking Pro Naturaa siellä oli näytillä Novitoiden lisäksi.


Kun sitten tuo työpaikan lähilankakauppa oli katsastettu oli aika lähteä katsastamaan kauppoja Pitkänsillan toiselle puolelle. Vihreässä vyyhdissä lankakausi ei vielä ollut vaihtunut, mutta osa tuotteista oli jo kuulemma saapunut. Talvilankoina ihailin käsinkehrättyä saksalaista villaa ja Onlinen huovutuslankaa (tämäkin oli sellaista värjäämätöntä ja lampaanväristä taitaa tuollainen "luomulanka" olla muotia).

Kun sitten olin lähistöllä päätin tehdä retken vielä Priimaan, uudet tilat olivat valoisat ja langat olivat kauniisti esillä. Monenlaisia ihanuuksia tuli siliteltyä ja hypisteltyä. Pientä hintavertailuakin tein, sillä joitain lankoja saa muistakin kaupoista Helsingissä. Priiman hinnat ovat niiden lankojen osalta kalliimpia kuin muissa kaupoissa, hintaeroa on jopa toista euroa kerältä, isommissa töissä se jo tuntuu. Kirjahylly lankakaupassa on kiva idea.

Tänään sain ensimmäisen vaihtolapasen valmiiksi ja toinen on jo puikoilla. Kun oikein tarkkaan katsot, huomaat lapasen piiloutuneen parvekkeella kasvavien paprikoiden keskelle.

Posted by Picasa

4 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Mekin testasimme J:n kanssa eilen uuden Fiinan. Oletan myös törmänneeni mahdolliseen neulebloggaajaan, tosin en tiedä kuka hän olisi. Luulen vain hänen olleen bloggaaja. :D

Anonyymi kirjoitti...

Sinäkö kaipasit V-mallista huivia? Elannilla on yksi aikalailla V.
PACIFIC WAVES SHAWL
http://www.elann.com/ShowFreePattern.asp?Id=219024

Hanna kirjoitti...

Kiitos Kristiina, tuo voisi olla ihan hyvä vaihtoehto.

M kirjoitti...

Joko sulle on heitetty haaste?

http://tomuisaa.blogspot.com

 
design by suckmylolly.com