sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Jotain valmista Something finished


Lähdin eilen puolilta päivin keskustaan tarkoituksenani oli mennä kehruutapaamiseen, mutta kukaan muu ei saapunut paikalle. Istuin teekupposeni ääressä jonkun aikaa odottelemassa, mutta en sitten levittänyt villoja ja lankoja näytille, kun eivät olleet minulle mitään uutta. Päätin sitten kierrellä kaupoissa, kun kerran olin keskustaan asti tullut. Matkaan tarttui vihreää Hahtuvaista Anttilasta ja hiukan Fimoa Hobbypointista.

Yesterday I left home at noon to meet other spinners at cafe. For some reason I was the only one there, so I just had my cup of tea and left. I did some shopping while I was at city center. I bought some Novita Hahtuvainen for spinning (it is actually sold for felting) and some Fimo for making stitchmarkers.



Edellisestä askatelumassan käsittelykerrasta on aikaa melkoisesti, en ole varma olenko harrastanut sellaista sitten 80-luvun. Suunnittelin tekeväni silmukkamerkkejä ja ostin jopa muotin, jolla saisin kauniita kukkasia aikaiseksi. Muutaman epäonnisen kokeilun jälkeen mietin, mitä ihmettä osaisi muovailla ihan omin voimin ja päädyin tekemään hiiriä. Hiiret tarvitsivat juustoa ja saivatkin sitä. Vihreä väri houkutteli tekemään herneitä, ne saivat kaverikseen maissin (paprikaa ei noista väreistä oikein saanut). Puput ovat ehkä aavistuksen isoja ja yksi menetti korvansa rengastuksen yhteydessä (hiirissäkin on yksikorvainen samasta syystä). Olen yllättävän tyytyväinen lopputulokseen, vaikka eivät nuo mitään mestariteoksia ole.

I'm not sure if I have worked with modeling material since 80's so I bought a push mold to help me with making stitchmarkers. After couple not so beautiful flowers I started to wonder what I could do with my own hands. I made some mice and cheese to them. Green color inspired me to make some peas and one corn. Bunnies might be too big and one of them lost his ear when I added a ring to it (same happened to one mouse too).



Aamun viimeistelytöiden jälkeen olen keskittynyt neulomaan sukan kantapäätä, joka tuntuu valmistuvan hitaasti. Nurjat silmukat eivät onnistu kahdella värillä kovin nopeasti. Toiseenkin sukkaan pitäisi saada aikaiseksi kantapää, ennen varren aloittamista.

After some finishing in the morning I have been knitting heel to this sock and it isn't ready yet. Purling on wrong side with two colors is so slow. And I have to made another heel before I can start a leg for these socks.

Tämä postaus on numero 100 tässä blogissa joten voisin pistää pystyyn arpajaiset. Itseasiassa neulontaharrastuksen uudelleen aloittamisestakin on kulunut melko tasan kaksi vuotta. Arvon kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken jotain pientä kivaa (en kuitenkaan noita silmukkamerkkejä, joten ei tarvitse pelätä niitä saavansa) ensi viikon torstaina.

This is a post number 100 in this blog so, I could arrange a raffle. Actually I have been knitting again for two years now. I draw a winner from all comments in this post on Thursday and send something small for winner (don't be afraid, I'm not sending those stitchmarkers).


Posted by Picasa

31 kommenttia:

AnneM kirjoitti...

heti hyppään mukaan arvontaan ;)

Kata kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kata kirjoitti...

Tosi söpöjä silmukkamerkkejä olet tehnyt..:) Minä myös mukaan arvontaan!

Pami kirjoitti...

No, kyllä aina arvontaan on mukaan päästävä...:-))

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaa on päästävä:)

san kirjoitti...

Söpösiä silmukkamerkkejä. Itsekin väsäilin merkkejä tässä viikonloppuna, tosin turvallisesti helmistä.
Kivaa, arvonta :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi joi mäkin haluaisin niin oppia kehräämään. Rukki on, tosin avokin isän äidin vanha, mutta kuitenkin. Opettaja vain puuttuu eikä innostusta opetella yksin...
Mä en huomannut edes tuota tapaamista, mutta toisaalta täältä Kotkasta on aikas pitkä matka, mutta olisin ollut kesälomalla, joten kuka tietää...

Mutta arvonnat on aina kivoja :)

Liina kirjoitti...

Onnea satasesta :) Kivoja silmukkamerkkejä!

pohjis kirjoitti...

Söpöjä silmukkamerkkejä! :) Mukana arvonnassa... :D

Anonyymi kirjoitti...

suloisia silmukkamerkkejä!

M kirjoitti...

Vau, 100 postausta! Arvontaan messiin, jos arpaonni suosisi taas :)

Anonyymi kirjoitti...

Totta kai arvontaan täytyy osallistua. =)

Ihania silmukkamerkkejä olet jaksanut väkerrellä.

Pia kirjoitti...

Itsekin yritin mennä kehruutapaamiseen, ja olin n. 10 minuuttia myöhässä. Kävin ensin sähkötalon robertsissa ja sen jälkeen sanomatalossa, kun en muistanut, että kummassa piti nähdä.

Harmi, että ei nähty.

Ja mukana arvonnassa.

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Arvontaan mukaan! Värttinällä kehruuta olen minäkin hiukkasen harjoitellut. Kesän projektina olisi katsoa, saisiko vanhoista rukeistani yhtään toimivaa.

teisa kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Sukista on tulossa kivat.

Hanna kirjoitti...

Minä en millään meinannut löytää Sähkötalon Robertsia, kun tulin Kampin keskuksen kautta. Paikalle saavuin muutamaa minuuttia yli yksi ja olin paikalla puolisen tuntia. Tilaa olisi ollut isommallekin porukalle.

Tuosta kehruutapaamisesta on ollut juttua Ravelryn Suomalaiset kehrääjät-ryhmässä.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulle on tulossa upeat sukat. Nuo silmukamerkit ovat muuten tosi söpöjä. Pitäisi varmaan itsekin joskus yrittää väsäillä sellaisia, kun en moisia omista. Ja mukaan arvontaan

Tui kirjoitti...

Minä mukaan arvontaan! :)

milliini kirjoitti...

Mulla on ollu jo pitkään hirveä himo tuohon fimoon, kun oon nähnyt blogeissa tosi kivoja juttuja siitä tehtynä mut jotenkin sitä ei vaan saa aikaseks. Onks se helppoo käsitellä? onko noissa askartelumassoissa jotain eroja, tiiätkö?

Jules kirjoitti...

Ihanat sukat tulossa!
Mukana ollaan!

Taija kirjoitti...

Harmi, että tapaamissa ei ollut muita. Tiedän tunteen, kävin Järvenpäässä muutaman kerran itsekseni pitämässä neuletapaamista pari vuotta sitten...

Mukana ollaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Oikein hienojahan nuo silmukkamerkit on ja eipä niitä liikaa kai voi ollakaan...

Hanna kirjoitti...

Minulle kaupassa sanottiin, että Primo olisi parasta noista massoista, mutta en osaa sanoa. Cernit on käsittääkseni kovempaa kuin Fimo ja Primo, sitä oli jo silloin 80-luvulla kun viimeksi olen muotoillut eikä töiden tasokaan ole kovin paljon siitä noussut.

verano kirjoitti...

Hauskoja silmukkamerkkejä :)

Onnea 100 postauksesta!

berlinBat kirjoitti...

Onnea sadannesta postauksesta! Mäkin haluan mukaan arvontaan :) Silmukkamerkkisi ovat sulosia.

Nic kirjoitti...

First English comment here! I like your stitch markers. And one-earred rabbits are rather cute...

kio kirjoitti...

kivat silmukkamerkit ja hieno sukka tulollaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kuten sanottu viime miitissä, kengännumeroni on 38 (ja varpaita palelee). :)

Anonyymi kirjoitti...

Megi
Arvontaan ilmoittaudun minäkin. Kirjoneulesukkia en olekaan bongannut blogeista juurikaan. Tuleekohan noista uusi ilmiö syksyllä? Haavisto kirjoittaa kirjassaan entisaikaan yleisesti tehdyn myös kirjoneulesukkia, mutta sekä Haaviston että Oljen kirjat keskittyvät kuitenkin lapasiin. Mielenkiintoista olisi kokeilla sukkiakin, mutta kirjoneuletta vähän neuloneena en rohkene kuitenkaan aivan kylmiltäni ilman ohjetta moiseen ryhtyä. Lapasia ajattelin kuitenkin kokeilla jollakin Haaviston mallilla. Tuo apila on yksi vahva ehdokas perhosten rinnalla.

Anni kirjoitti...

Sieviä silmukkamerkkejä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Surffailin sivustoilla ja löysin arvontasi. Heti mukaan, jos vielä ehtii.
Kauniita töitä Sinulla. Jatka samaan malliin. Ja terkut kissallesi!
lähettelee blogiton ohikulkija lusa

 
design by suckmylolly.com